1294847073_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje löytyi Myllyn Parhaiden sivuilta. Muutoin tein ohjeen mukaan, mutta pudotin sokerimäärää desillä. Ohje on helppo, et tarvitse mitään vatkata edes! Tätä tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran. Hieman olisin tosin kaivannut lisää minttusuklaan makua Päättämätön Ensi kerralla siis enemmän pätkiksiä sekaan Silmänisku

 

Ohjeella tulee joko yksi 24-26cm halkaisijaltaan oleva kakku, tai 2 pienempää. (kuvassa siis pieni)

18 palaa pätkiksiä mini bites-pussista

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

4 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

2 dl kermaviiliä

3 kananmunaa

150 g voita / margariinia

Kuorrutus:

200 g suklaata

100 g voita / margariinia

(valkosuklaata)

Paloittele pätkikset rouheeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sulata voi, anna jäähtyä. Lisää rasvan sekaan munat ja kermaviili.

Lisää nesteeseen pätkikset sekä kuivat aineet. Sekoita huolella.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Alle voi laittaa leivinpaperin.

Paista + 175 asteessa noin 45min, jopa pidempään. Irtoreuvavuoka on hyvä!

Anna jäähtyä hetki ja ota reunat pois vuoasta.

Kuorrutteen teko:

Sulata kattilassa rasva ja suklaa. Ei tarvitse kiehuttaa. Levitä jäähtyneen kaku päälle.

Koristeeksi sulatin vielä valkosuklaata, sekä piilotin sillä reunat Hymy