

Tätä blogia kirjoittelee 27v. naimisissa oleva kahden tyttösen äiti.
Olen innostunut taas ompelusta, neulomiset ovat jääneet vähemmälle.
Täytekakkujen tekoon olen jäänyt totaalisesti koukkuun ihanien leivontablogien ansiosta ![]()
Pienikin kommentti ilahduttaa aina ![]()
Elämäni ensimmäisen kranssin tein vanhemmille suunnatussa askartelu-illassa.
Siitä innostuneena pyysin isääni tuomaan havuja jotta saisin tehdä näitä lisää
Aivan mahtavaa puuhaa, ainut miinus kun alkavat käsiin pistelemään..
Nro.1
(on meidän ovessa tälläkin hetkellä)

Nro.2
(meni siskolleni)


Nro3.
(minun vanhemmilleni menee tämä)

Nro4. on meidän takapihalla, samanlainen kuin yllä. Tosin ilman koristeita.
Halusin maalata ruskean laatikon paremmin jouluun sopivaksi. Ja käy tuo muutenkin vaikka joulu ei olisikaan
Maalausjälki ei ollut ihan sitä mitä olisi täytynyt olla. Siksi jouduin hiomaan pintaa lopuksi jotta näyttäisi paremmalta.

Ennen:


Tein uuden sydämen jääkaapin oveen, annoin ensiksi tehdyn äidilleni. Sydän on muuten samalainen, kulkunen on vaan hopean värinen.
Tiimarin nettisivuilla oli hauska idea, joulutorttumagneetit
Eli ruskeaa huopakangasta, keskelle "luumuhillo" tehty villalankaa solmimalla. Ompelin setin kasaan langalla, lopuksi laitoin magneetin palasen taakse kuumaliimalla.
Muutamissa blogeissa olen törmännyt tämän tyylisiin kylttehin. Tiimarista löytyi puisia kirjaimia ja ihania tähtiä
Taustalevy on varastosta löytynyttä kuusivaneria. Vähän pienensin ja hioin sileäksi. Maalasin harmaalla kalustemaalilla. Kirjaimet saivat valkoisen värin pintaansa. Porasin reiät kiinnitystä varten (rautalanka).

Maalien kuivuttua liimasin osat kiinni, tekstin alle laitoin hopeaa nauhaa säihkettä tuomaan ![]()

Tämän onnittelukortin tein kummilleni.
(tarvikkeet ruusua vaille Tiimarista, kyseisen kaupan tunnollinen asiakas kun olen
)
Tässä osa korteista joita tänä vuonna tein..
Aikalailla puna/harmaa - hopea/kulta-painoitteisia ![]()











Lasipurkkeja tuli koristeltua useampiakin, laitan tänne vielä tämän siskolleni menneen purkin karkkeineen ![]()

Tämä onkin täysin itse tekemä. Huomaa taidon puutteen tuon maalaamisen suhteen
Juuttikangas tuoksuu niin joululle että!

Vähän joulufiilistä ilmassa
Kaapista löytyi kasa lasipurkkeja.
Juuttikangasta, kangasnauhaa ja kuumaliimaa...
Mieheni hio ja maalasi spraymaalilla kannen valkoiseksi.
Tämä purkki sisältöineen on jo matkannut ystävälleni ![]()

Viime vuotinen kranssi alkoi tympäsemään. Kaiken lisäksi linnut olivat nakertaneet tammenterhokoristeet rumannäköisiksi ![]()
Eli vanhasta koristeet pois ja uudet kuumaliimalla tilalle!
Isot kävyt ja (teko)kuusen oksat löysin kirpparilta, loput Tiimarista. Tällä mennään tämä talvi ![]()

Pitäähän lastenhuoneen seinällä olla asiaankuuluvat taulut ![]()
Välillä tulee tarve askarrella jotain kivaa, eilen illalla tuli idea.
Kaikki tarvikkeet löytyivät askartelupusseista, eli varsin huokeat uudistukset.
Kehyksissä on joskus ollut valokuvia.
Mallia saa käyttää vapaasti, toki kiva jos mainitset tänne kommenttiin ottaneesi idean ![]()

Tällainen kortti lähti onnittelemaan tuoretta avioparia tuossa aikaisemmin
Ylhäälle tein hopealla leimasimella "onnea"- tekstin.

Ystäväni ilmoitti tänään saaneensa kolmannen prinsessan heidän perheeseen
Käytiin aamupäivällä kaupungilta ostamassa 62cm body (kuvassa taustalla) sekä vauva-aiheisia tarroja ja "onnea"-leimaisin korttia varten. Lisään pakettiin vielä kahdet sukat jotka olen tehnyt aiemmin. Ja sitten täytyisi pikapikaa viedä paketti postiin ![]()
Eli nämä vasemmanpuoleiset sukat lähtevät uudelle vauvalle, ovat varmasti sopivat pieniin jalkoihin lämmittämään pienen pieniä varpaita ![]()



Ollaan viikonloppuna menossa käymään minun mummoni luona kylässä. Mummo tykkää laitella kukkia, tuohon voikin laittaa jotain kasvamaan kun herkut on tyhjennetty pois ![]()
Ruukku on ostettu Prismasta, askartelupussistani löysin sopivan keväisiä koristeita! Kuumaliimalla kiinnitin kaksi silkkinauhan pätkää, ja tuollaisia vaalean vihreitä kukkia. Kukkaruukku täytettiin kreppipaperin silpulla (jota tyttöni 2v9kk onnessaan silppusi
) sekä pikkuisilla suklaamunilla ja höyhenillä.
Tyttö teki kortin äidin avustuksella.

Viime viikolla täytyi päästä jo jouluilemaan
Omasta päästä malli keksitty, en oikeestaan koskaan käytä mitään ohjeita! Mieluummin teen oman mielen mukaan, on paljon kivempaa. Paitsi silloin kun ei mittasuhteet esimerkiksi ole oikein, saattaapi mennä hermot ![]()
Tontun pää on munan muotoinen styrox-pallo, hiukset harmaata villalankaa, puuhelmi-nenä, huopakankainen hattu jonka reunassa valkeaa pörröistä lankaa (en vieläkään muista sen nimeä).
"Takki" on leikattu huonekalukankaan näytetilkusta. Reunat huolittelin langalla ettei lähtisi purkaantumaan. Sisällä on kankaanpalanen jossa vanua täytteenä.
Taustalla oleva kuivakukkakoriste on jo yli 2v. vanha. Tein tuon meidän omista häistä jääneistä kukista ![]()

Tyttöjen äitinä en meinaa millään keksiä esimeriksi poikien kortteihin aiheita! Aina meinaa mennä liian tyttömäiseksi ![]()
Suht tyytyväinen kuitenkin olen tuohon, pelkistetyn näköinen eikä mitään kukkia ym. hempeitä juttuja ![]()