Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.09.2011 - 10:26

Sunnuntai aamupäivä muovailtiin lasten kanssa Hymy Eihän nämä vedä vertoja fimosta tehtyihin ruokiin. Mutta luulen että kelpaavat tyttösten leikkeihin Silmänisku

Porkkanoita, kukkakaaleja, kurkkuja ja perunoita.

Patonkia ja erilaisia leipiä.

Kaksi pizzaa.

Voileipäkakku.

Paistettuja kananmunia.

Pullapitko ja marjapiirakka. Sekä epäonnistunut suklaatäytekakku. Ei meinaan vaivalla tehdyt kerrokset näkyneet leikkauksen jälkeen Päättämätön

 

Netistä löysin ohjeen, jokseenkin vaikeaa muovailtavaa. Jouduin jauhoja käyttämään, muuten tarttui kiinni.

Värjäsin pieniä eriä elintarvikkeisiin tarkoitetuilla väreillä! Pääasiassa pastaväreillä. Yllättävän hyvin värit pysyivät paiston jälkeen.

Taikataikinan ohje:

2 dl vehnäjauhoja

0,5 dl suolaa

1 dl vettä

1 rkl öljyä

Sekoita aineet keskenään, anna taikinan seistä tunnin verran.

Ohjeen mukaan olisi täytynyt paistaa 125 asteessa. Itse pudotin lämpöä reilusti, +80 asteeseen. Pari tuntia oli lämmöt uunissa, jätin vielä kuivumaan lämpimään uuniin...

Paiston jälkeen suihkuttelin ruokiin lakkaa. Värit näyttävät paljon paremmilta!

Iida kirjoitti 12.09.2011 - 11:25
Onpas ihania!! :) Osaispa itsekkin, varmasti lapsi tykkäisi, ehkä pitäis kokeilla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code