
Kitty on vaan niin ihana, äidinkin mielestä! Eli tänään juhli 2-vuotissynttäreitä meidän nuorimmainen 
Koristeissa käytin marsipaania sekä sokerimassaa. Kitty-kuva sai hopeakimalletta päälleen. Valkoiset kohdat olisi voinut jättää laittamatta, ikävä harmaa-sävy tuli niihin 

Pohjat vaaleaa kääretorttulevyä.
Sisällä valkosuklaa-nougat-moussea. Välejä kakussa 3.
Tästä määrästä jäi noin 2-3 dl yli, en viitsinyt hurjan paksua täytekerrosta laittaa.
2 prk Flora vispiä vaahdotettuna
1 pkt (2 pss) valkosuklaa-nougatmousse-jauhetta
½ prk maustamatonta tuorejuustoa
(siksi vain puolet, ostin vahingossa 2% rasvaa sisältävän
Maku eli aika erikoinen, joten en uskaltanut ottaa riskiä)
vajaa levy valkosuklaata paloiteltuna
n. 1 dl Fazer wiener crush- rouhetta
Lähikuvaa neilikoista. Samaisia kukkasia, paitsi oikeita laitoin kukka-kynttiläkoristeeseen (näkyy ylimmässä kuvassa).

Marsipaanin alla vaaleanpunaiseksi värjätty sokerikreemi.
Päälle pursotuksiin meni 2 prk vispiä. Puolikas purkki vaalenapunaiseksi värjättynä, loput valkoisena. Sekaan laitoin vanijakreemijauhetta.
Ei muuten jäänyt valkoista pursotetta YHTÄÄN tähteeksi! Niin nappiin meni, juuri sain päälle viimeisen "simpukan" 