Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.08.2009 - 14:00

Tein pohjan valmiiksi pakkaseen, muistaakseeni kuorrute ei kestäisi pakastamista? Kuitenkin, pari tuntia pöydällä suli ennen kuorruttamista. Meidän kaksivuotias tytär kävi maistamassa palasen pohjasta, kummasti ne sormet ylettävät ja kauas pöydän reunalle ;)

 

 

Pohja:

2 kananmunaa

1,75 dl sokeria

n.100g voita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl kanelia

0,5 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl soodaa

3 dl porkkanaraastetta

 

Päälle:

100 g sulatejuustoa

n. 50g voita

ainakin 100g tomusokeria (tätä taas en mitannut tarkalleen ;) )

2 tl vaniljasokeria

 

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu rasva sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Laita lopuksi sekaan porkkanaraaste (raastoin karkeimmalla terällä).

Laita leivinpaperia irtoreunavuoan pohjalle (halk.24 cm) ja voitele reunat rasvalla/öljyllä. Paista + 200 asteessa noin 15min.

Sulata rasva mikrossa, itse laitoin myös sulatejuuston samaan kuppiin lämpiämään. Sekoita tomusokeria niin että tulee paksua. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele esim. mantelirouheella. Tai marsipaaniporkkanoilla :D Anna jähmettyä jääkaapissa tunti-pari ennen tarjoilua.

Tämän voi tehdä myös uunipellille, tee ohje siinä tapauksessa kaksinkertaisena!

Hanna kirjoitti 13.08.2009 - 13:16
Kiitos vierailustai blogissani ja onnea uudelle blogillesi! :) Tämä porkkanakakku näyttää suussasulavalta! Linkitän myös sinut blogiini. :)
Tärpätti kirjoitti 20.08.2009 - 09:01
Porkkanakakku on kyll niin hyvää aina :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code