Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.07.2009 - 13:16

 

Tarvitset:

8 hapankorppua

maitoa (tai lihalientä)

 

Sisälle:

n.5 rkl maustamatonta sulatejuustoa

3 siivua kinkkua

3 paprikasuikaletta

n. 30 g fetajuustoa

½ valkosipulin kynnen

mustapippuria

Liota hapankorppuja nesteessä noin parin minuutin ajan. Nosta vetäytymään lautaselle.

Sekoita sulatejuuston sekaan pieneksi kuutioitu paprika, kinkku, feta, valkosipuli sekä ripaus mustapippuria.

Kun hapankorput kestävät "pyöritystä" eivätkä rapsahda rikki, levitä päälle noin 2 tl täytettä (vähän koosta riippuen). Jätä toiseen päätyyn pieni kohta ilman täytettä jotta saat siististi rullan kiinni. Tuossa kuvassa näkyy yhdessä repeämä, eli olisi voinut vielä pidempään odotella ennen rullaamista ;)

Laita lautaselle saumapuoli alaspäin. Näiden on hyvä antaa muhia jääkaapissa parisen tuntia ennen tarjoilua! Leikkaa rullat puoliksi joten tästä ohjeesta tulee 16 kpl!

Ja täytevaihtoehtoja on lukuisia =)

Lisään vielä tuosta kostutuksesta.Kokeilin siis molemmilla, maidolla sekä lihaliemellä. Ja oma mieltymys kallistuu tuohon maidon suuntaan! Paljon paremman makuisia =)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code